Tiedote 12.3.2010 Viljelykilpailu

Tulosta PDF

Sokerijuurikkaan viljelykilpailu

Joukkuekilpailu sokerijuurikkaanviljelijöille
Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) järjestää yhteistyössä Sucros Oyj:n kanssa viljelykilpailun sokerijuurikkaan viljelijöille. Kyseessä on joukkuekilpailu, jonka tarkoituksena on lisätä viljelijöiden välistä vuorovaikutusta ja auttaa saman alueen juurikkaanviljelijöitä verkostoitumaan ja jakamaan tietoja keskenään. Tavoitteena on lisäksi saada mukaan vanhoja ja uusia viljelijöitä, jolloin uusille viljelijöille muodostuisi ”tukiverkko” sokerijuurikkaan tuotannon kehittämiselle. Kilpailuun osallistuu viisi joukkuetta, joissa kussakin on 4-6 jäsentä, joukkueet edustavat viljelyalueen eri maakuntia.

Kilpailu järjestetään kasvukaudella 2010 Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen Tuorlan pellolla. Joukkueet saavat jokainen oman kilpailulohkon. Kilpailussa joukkueet suunnittelevat omaan kokemukseensa ja tietoon perustuen lohkolle parhaiten soveltuvat viljelytoimenpiteet (esim. lannoitus, lajike, kasvinsuojelu ). Käytännön viljelytoimenpiteet (esim. kylvö, ruiskutukset, nostot) suorittaa SjT joukkueiden antamien ohjeiden mukaan. Kasvukauden aikana joukkueet vierailevat kilpailulohkollaan ja voivat tarkentaa suunnitelmiaan.

Kilpailulohkojen kasvua seurataan kasvukauden aikana mm. SjT:n nettisivuilla. Viljelykisan lopussa lohkoilta mitataan lohkokohtaiset sadot. Kisan kokonaistulosta mitataan joukkueiden luovuudella, sadon määrällä ja taloudellisella lopputuloksella.
Kilpailu on periaatteeltaan rento, mutta kisaan osallistumalla joukkueet voivat välittää hyödyllistä juurikkaanviljelytietoa muille alueensa viljelijöille ja vastaavasti tuoda uusia ideoita viljelyyn ja vinkkejä tutkimukseen.

Aloitustilaisuus
Perjantaina 12.3.2010. Tuorlassa järjestetään kilpailun aloitustilaisuus, jossa joukkueille kerrotaan täydentäviä tietoja kilpailusta ja käytännönjärjestelyistä sekä arvotaan kilpailulohkot.

Aloitustilaisuus, perjantaina 12.3.2010, klo 14.00, Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos Tuorla, Auditorio, Tuorlantie, Piikkiö.

Lisätietoja: Susanna Muurinen puh 050-4386191, s-posti Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai Marte Römer-Lindroos puh 040-7739343 s-posti Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ,
www. sjt.fi.