Viljelyohjeet

Sokerijuurikas (Beta vulgaris L. var. altissima Döll) kuuluu savikkakasvien heimoon, johon kuuluvat myös punajuurikas, rehujuurikas ja lehtimangoldi. Ne polveutuvat luonnonvaraisena kasvavasta rantajuurikkaasta (Beta vulgaris ssp. maritima), joka kasvaa yleisesti meren rannoilla Välimeren seudulla ja Pohjois-Afrikassa sekä Iso-Britannian rannikolla. Se on sopeutunut korkeaan suolapitoisuuteen kasvuympäristönsä vuoksi. Sokerijuurikasta alettiin luultavasti viljellä ensin Välimeren seudulla,  josta se levisi myöhemmin Babyloniaan ja edelleen itään Kiinan noin 850 e.Kr. mennessä.

Kasvia kasvatettiin puutarhoissa ja sitä käytettiin lehtivihanneksena pinaatin tavoin. Sokerijuurikkaan varsinainen viljelyhistoria alkoi 1700-luvulla, jolloin rehujuurikaslajikkeen White Silesian sokeripitoisuuden jalostustaminen aloitettiin. Vuonna 1747 saksalainen kemisti Andreas Marggraf tutkimukset osoittivat, että juurikas sisälsi samaa sokeria kuin sokeriruoko ja että juurikkaista voitiin kiteyttää sokeria.

Rehujuurikkaan (lajike White Silesian) jalostaminen sokeripitoisemmaksi aloitettiin 1700-luvulla. Kului kuitenkin 50 vuotta ennenkuin juurikkaasta alettiin valmistaa sokeria. Margraffin oppilas Franz Achardin perusti koeviljelmän ja aloitti kokeet sokerin tuottamiseksi rehujuurikkaista. Hän havaitsi, että kartiomaset valkoiset juurikkaat sisälsivät eniten sokeria. Ensimmäinen lajike oli ”Weisse Schlesische Rube”, jota pidetään nykyisen sokerijuurikkaan esi-isänä. Achard perusti ensimmäisen sokeritehtaan 1800-luvun alussa.

Sokerijuurikas on kaksivuotinen kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä kasvukautena lehtiä ja pääjuuren, johon se kerää sokeria. Tämän turvin se kasvattaa seuraavan kasvukauden aikana kukinnon. Joidenkin kasviyksilöiden kukinnon kasvu voi alkaa jo ensimmäisenä kasvukautena. Kukkimisen voivat laukaista joko tietty perintötekijä tai alhainen lämpötila kylvön jälkeen. Kukinnot tuottavat itämiskykyisiä siemeniä ja ellei kukkavarsia poisteta ennen siementen kypsymistä, pellolle muodostuu villijuurikaskasvustoja.