Lannoitus

Rikki (S) kasvinravinteena

 Rikin merkitys kasville

 Rikki on välttämätön kasvinravinne, jota kasvit tarvitsevat valkuaisaineiden, entsyymien ja lehtivihreän muodostamisessa. Valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista, joista monen rakenneosana rikki toimii.

 Kasvissa rikin puutosoireita on melko vaikea tunnistaa, ellei rikin puutos ole suuri. Koska rikki liikkuu huonosti vanhoista kasvinosista nuoriin, puutosoireet näkyvät ensin nuorissa lehdissä, joiden väri jää normaalia vaaleammaksi. Lehtien lehtivihreäpitoisuuden aleneminen johtaa  yhteyttämistehokkuuden heikkenemiseen. Kasvien kasvu hidastuu ja sadontuottokyky alenee. Rikin ja typen puutosoireet voidaan sekoittaa toisiinsa, sillä molemmilla puutosoireet ilmenevät lehtien värin vaalenemisena. Toisin kuin rikin kohdalla, typen puutos näkyy ensin kasvin vanhoissa lehdissä.

 Juurikas ei tarvitse rikkiä yhtä paljon kuin öljykasvit ja viljat, joiden siemenet sisältävät rikkipitoisia aminohappoja. Sokerijuurikas varastoi sakkaroosia, joka ei sisällä rikkiä.

 Kasvin sisältämä rikkipitoisuus lasketaan kuiva-ainesadon ja rikkipitoisuuden perusteella. SjT:n tutkimusten mukaan hehtaarin juurikassato (40 tn/ha) + naattisato (39 tn/ha) sisältää yhteensä noin 30 kg rikkiä, josta juuren osuus on noin 10 kg ja naatin noin 20 kg rikkiä. Juuri- ja naattisatojen vaihteluun vaikuttavat monet tekijät, kuten erilaiset vuosittaiset kasvuolot ja peltolohkojen viljavuus. Peltoon kynnetyn naatin mukana maahan palautuu melko runsaasti orgaanisessa muodossa olevaa rikkiä.

 Rikki maassa

Kasvi ottaa rikin maasta sulfaatti-ioneina (SO42-). Lannoitteissa rikki on sulfaattimuodossa ja siten kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Rikkiä on maassa myös huomattava määrä orgaaniseen ainekseen sitoutuneena, josta se vapautuu melko hitaasti. Multavilla mailla kasveilla ilmenee harvemmin rikin puutetta. Sulfaatti pidättyy melko tiukasti raudan ja alumiinin oksideihin. Kalkitus lisää rikin huuhtoutumista.

 Juurikkaan on todettu pystyvän tehokkaasti ottamaan rikkiä riittävän määrän maasta ja hyödyntämään orgaanisesta aineksesta vapautuvan rikin. Erityisesti karkeilla kivennäismailla, rikkiä huuhtoutuu helposti (keskimäärin 10 kg/ha), koska ne sisältävät niukasti eloperäistä ainesta. Tiivistyneessä maassa kasvi ei pysty kasvattamaan laajaa juuristoa ja rikin puutosoireet tulevat selvästi esille.

 Lannoitus

Sokerijuurikkaan lannoitustarve pohjautuu kasvin tarpeeseen. Juurikkaalla ei ole suositusta rikin tarpeesta, kuten on viljoille, öljykasveille, nurmelle, palkokasveille ja perunalle.

 Lannoitusmäärän suunnittelussa huomioidaan maan ravinnereservit, esikasvi ja karjanlannanmäärä. Maan kasvukunnosta riippuen voidaan lannoitukseen tehdä korjauksia. Rikin kohdalla ympäristötuenehdot eivät suoraan rajoita sen vuosittaista käyttömäärää.

 Koska teollisuuden päästöt ovat pienentyneet, on ilman kautta tuleva rikkilaskeuma vähentynyt merkittävästi. Arviolta sen osuus maahan tulevasta rikistä on enää noin 2 kg/ha vuodessa. Rikkiä poistuu huuhtoutumalla noin 10 kg/ha vuodessa riippuen maalajista. Lannoitteissa rikkipitoisuus on 2-6 %. Jos lannoitteen levitysmäärä on esim. 650 kg/ha ja se sisältää rikkiä 2 %, tulee lannoitteessa 13 kg rikkiä/ha. Kasvukauden aikana orgaanista rikkiä vapautuu noin 5-10 kg/ha. Tällöin juurikkaan käyttöön jäävän rikin osuus on noin 10-15 kg/ha, joka vastaa juurikkaan rikin tarvetta, jos viljavuusluokka on huono.

 Ulkomaisten tutkimustulosten mukaan rikkilannoituksella (0, 20 ja 40 kg rikkiä/ha) ei ollut vaikutusta juurikkaan sadon määrään eikä sokeripitoisuuteen (Hoffmann ym. 2004), kun maan rikkipitoisuus oli hyvä. Sitä vastoin astiakokeessa, jossa maa rikkipitoisuus oli erittäin alhainen, saatiin juurikkaalla huomattava sadon ja sokeripitoisuuden lisäys.

 Viljavuusanalyysiä tutkimalla saa varmimmin selville, onko juurikasmaan rikkipitoisuus riittävä. Taulukossa 1 on esitetty eri viljavuusluokkien rikkipitoisuudet ilman maalajiluokittelua.

 Taulukko 1. Eri viljavuusluokkien rikkipitoisuudet (mg/l maata) kaikilla maalajeilla.

Rikki


Lähteet:

Draycott, A. P. & Christenson, D. R. 2003. Phosphorus and Sulphur. Teoksessa: Nutrients for Sugar Beet Production.

 Hoffmann, C., Stockfisch, N. & Koch, H-J. 2004. Influence of sulphur supply on yield and quality of sugar beet (Beta vulgaris L.) –determination of a threshold value. European Journal of Agronomy 21: 69-80.

 Juurikassarka 1999/2. Sokerijuurikkaan viljelyopas