SJT – Sokerijuurikkaan tutkimuskeskus

KIPSILANTA-hankkeessa tutkitaan kipsin ja lannan yhteiskäyttöä

Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskuksessa käynnistyi syyskuussa 2024 Ympäristöministeriön rahoittama Kipsilanta-hanke (KILA). Hankkeen tavoitteena on kokeilla kipsin ja lannan yhteiskäyttöä siten, että pellolle levitetään ensin kipsi ja kipsin päälle lanta. Molempien aineiden levityksen jälkeen seos mullataan maahan. Lisäksi testataan myös kevätviljaa kerääjäkasvina lannanlevityksen jälkeen.

Hankkeen peltokokeet toteutetaan Paimionlahden rannalla sijaitsevan Meltolan kartanon pelloilla. Kokeiden tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ravinteiden tehokkaasta käytöstä ja menetelmäsuositus kipsin ja lannan yhteiskäytölle. Kokeet toteutetaan sokerijuurikkaan viljelykierrossa olevilla viljakasveilla.

Peltokokeeseen perustettiin 14 koekaistaa 20.9.2024. Sängelle levitettiin ensin 4000 kg kipsiä ja kipsin päälle lietelanta. Osalle koekaistoista kylvettiin myös vilja kerääjäkasviksi. Lopuksi koekaistat muokattiin kevyesti kultivaattorilla, jossa oli pyöriväteräinen jälkiäes. Kokeessa tutkitaan menetelmän vaikutuksia maaperään, sen ravinnetilaan ja viljan kasvuun.

Pitkällä tähtäimellä hankkeen välillisenä tavoitteena on lisätä viljelysmaiden maaperän kestävyyttä, erityisesti sen biologista, fysikaalista ja kemiallista tasapainoa. Kun maaperän multavuus lisääntyy orgaanisten lannoitteiden käytön seurauksena, maaperäeliöiden määrä lisääntyy, maaperän kyky sitoa hiiltä kasvaa ja sen tuotantokyky paranee. Kipsi vähentää fosforin ja orgaanisen hiilen huuhtoutumista pelloilta ja oikein kohdennettuna sen käyttö myös voi parantaa maan ravinnetasapainoa.

 

KILA-hanke

  • Kartoitetaan naudan- ja sianlannan soveltuvuus yhteiskäyttöön kipsin kanssa
  • Testataan sokerijuurikkaan viljelykierrossa lannoitusmenetelmiä, joissa kipsi ja karjanlanta ovat merkittävä ravinteiden lähde
  • Testataan kipsin ja lannan yhteiskäytön vaikutusta viljan kasvuun ja ravinteiden käyttöön
  • Arvioidaan kipsin ja lannan yhteiskäytön taloudellista kannattavuutta ja menetelmän käytettävyyttä

Kuvia kokeen perustamisesta 20.9.2024:

1. Kipsinlevitystä aamusumussa.
2. Lietelannan letkulevitys.
3. Vehnän hajakylvö kerääjäkasviksi.
4. Kipsin, lietelannan ja kerääjäkasvin multaus kultivaattorilla päivän päätteeksi.